Nordic Trout

Yritys

Ålands Fiskförädling aloitti toimintansa 1970-luvun lopussa Föglön pienessä saaristokunnassa Ahvenanmaan maakunnassa. Pieni perheyritys lähti nopeasti kasvamaan. Yrityksen perustaja ja pääomistaja Harry Sjöblom lähti nuorena poikana ostamaan ja välittämään eteenpäin silakkaa ja muuta luonnonkalaa paikallisilta ammattikalastajilta. Kun luonnonkalan saalit vähenivätl Harry näki jo silloin taitavana liikemihenäl että tulevaisuus oli kasvatetussa kalassa. Lohikalan kysyntä oli jo nousussa kotimaassa ja tämä  kehitys on sen jälkeen jatkunut Suomessa, Pohjoismaissa, Euroopassa ja maailmanlaajuisesti.

Yritys kasvoi ja laajensi toimintaansa erityisesti 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa ottamalla uusia tuotantolaitoksia käyttöön sekä ostamalla toiminnassa olevia pienempiä yrityksiä jotka syystä tai toisesta halusivat luopua. Alan sisällä kilpailu koveni ja erilaiset viranomaismääräykset ja vaatimukset johtivat siihen että pienillä yrityksillä oli vaikeuksia pärjätä. Yirtys oli jo tässä vaiheessa Suomen johtava kasvatetun ruokakalan tuottaja. 2000-luvun alussa yritys aloitti toimintaa myös Ruotsin puolella. Tehtyjen selvitysten mukaan Ruotsissa on paljon hyviä ja kalankasvatukseen soveltuvia vesialueita sekä varsin suuri markkinapotentiali. Ruotsin puolella yritys on tällä hetkellä maan suurin kalankasvattaja.

Ålands Fiskförädling on yksi harvoista tuottajista jotka pystyvät toimittamaan varsin suuria määriä tuoretta kalaa tasaisesti ympäri vuoden. Tämä on merkittvä kilpailuetu.

Yritys siirtyi syksyllä 2006 uudelle omistajalle, kun kaikki osakkeet myytiiin suomailaiselle vesiviljely-yritykselle, Taimen Oy:lle. Taimen Oy harjoittaa kalankasvatusta Keski-Suomessa ja Lounais-Suomen saaristossa.

Lokakuussa 2015 Suomalainen Hukkasen yrittäjäperhe päätti laajentaa toimintaansa kalankasvatukseen. Kalaneuvos Oy:n taustalla toimiva yrittäjäperhe perusti Nordic Fish Oy:n ja osti Taimen-konsernin koko osakekannan jonka kautta (Ålands Fiskförädling, ÅFF) Nordic Trout siirtyi suomalaisen perheyrityksen omistukseen. Pitkään kala-alalla toiminut Sastamalalainen yrittäjäperhe harjoittaa kalanjalostusta, -tukkukauppaa, -maahantuontia sekä -vientiä yrityksensä Kalaneuvos Oy kautta. Sastamalassa ja Turussa toimiva vuonna 1975 perustettu Kalaneuvos Oy on suomalainen alansa edelläkävijä. Kalankasvattamo tukee Kalaneuvos Oy:n strategiaa jonka mukaan konserni tavoittelee kasvua erityisesti tarjoamalla asiakkailleen tuoretta kirjolohta eri muodoissaan.

Nordic Trout on yksi harvoista tuottajista jotka pystyvät toimittamaan varsin suuria määriä tuoretta kalaa tasaisesti ympäri vuoden.

 

 

Nordic Trout lyhyesti

  • Tuotantolaitoksia: 32, Manner-Suomessa, Ahvenanmaalla ja Ruotsissa
  • Henkilökuntaa yhteensä n. 120
  • Päätuotteet: tuore perattu kirjolohi, siika ja meritaimen
  • Vuosituotanto: 8 miljoonaa kiloa
  • Liikevaihto: 2016 n. 41 M€