Kalaneuvoksen yrittäjäperhe vahvistaa Suomen kalatoimialaa ostamalla virolaisomisteisen Heimon Kala Oy:n

Hukkasen yrittäjäperheen omistamat Kalaneuvos ja Nordic Trout ostavat kalankasvatusta ja -jalostusta harjoittavan virolaisomisteisen Heimon Kala Oy:n. ”Haluamme vahvistaa kotimaisen kalaraaka-aineen saatavuutta ja vauhdittaa viime vuosina hyvin edistynyttä kalajalosteiden vientiä”, Kalaneuvos Oy:n ja Nordic Trout Ab:n hallitusten puheenjohtaja, kalatalousneuvos Veijo Hukkanen sanoo. Kalaneuvos on kalanjalostusyritys ja Nordic Trout on kalankasvatusyritys.

Kauppa sisältää Heimon Kalan toiminnot Suomessa eli kalankasvatustoiminnan Houtskarissa sekä kalanjalostuslaitokset Rengossa ja Kokkolassa. Kokkolan tuotantoa Heimon Kala on ajanut alas viime syksystä lähtien. Alkujaan suomalainen Heimon Kala on ollut pitkään virolaisessa, viimeksi AS PRFoods:in omistuksessa.

”Heimon Kala palaa nyt suomalaiseen omistukseen. Meille on tärkeää pitää tämä, mitä suomalaisin elintarvikeketju kotimaisten yritysten käsissä. Kalankasvatuksesta jalostukseen ulottuva ketju koostuu Suomessa pääosin pienistä yrityksistä ja haluamme vahvistaa suunnannäyttäjän roolia kotimaisen kalan puolesta. Perheomisteisuus mahdollistaa aidon pitkän tähtäimen suunnittelun”, Hukkanen jatkaa.

”Olemme tyytyväisiä, että Heimon Kalasta on taas tullut suomalaisen perheyrityksen omistama. Heimon Kala on ollut Suomen isoimpia kotimaisen kirjolohen kasvattajia, ja yritys on panostanut kalankasvatuksen ympäristövastuullisuuteen. Näemme itse myös mahdollisuuksia Kalaneuvoksen tuotteille Viron markkinalla ja toivomme, että yhteistyömme jatkuu rajojen yli. Toivotamme menestystä Heimon Kalalle ja Kalaneuvokselle”, Tallinnan pörssissä noteeratun AS PRFoods:in toimitusjohtaja Indrek Kasela sanoo.

Kotimaisen kalanjalostuksen ja -kasvatuksen puolesta

“Haluamme vastata lukuisissa mielipidemittauksissakin osoitettuihin kuluttajien toiveisiin, kotimaisen kalan saatavuuden puolesta, sekä panostaa entistä enemmän kalatuotteiden innovointiin. Toimialan suurimpana yrityksenä haluamme olla suunnannäyttäjä ja osoittaa, miten kala on trendikästä, terveellistä ja maukasta ruokaa sekä erittäin vastuullinen valinta ilmasto- ja ympäristönäkökulmasta”, Kalaneuvoksen uusi toimitusjohtaja Hans-Mikael Helenius sanoo.

”Olemme viime vuosina investoineet 30 milj. euroa kalanjalostustehtaan laajennukseen Sastamalassa ja olemme pohjoismaiden suurin kalansavustaja. Kiitos Kalaneuvoksen henkilöstön, jonka valmiuksia oppia uutta ja kehittää toimintaa pidän esimerkillisinä”, Helenius kehuu.

Yrityskaupalla on myönteiset vaikutukset koko Suomen kalankasvatusalaan

”Houtskarin kalankasvatuslaitos tuo meille lisää kotimaista kalaa, ja sen lisäksi hankinta vaikuttaa myös muiden kasvatuslaitostemme kehitysmahdollisuuksiin. Pääsemme integroimaan uuden laitoksen antamia mahdollisuuksia koko tuotantoomme aina mädistä, poikas- ja ruokakalankasvatukseen sekä jalostuksesta aina valmiiseen tuotteeseen asti, osaavan henkilökuntamme kanssa”, Nordic Troutin toimitusjohtaja Alf-Håkan Romar kertoo. ”Houtskarissa tehdään erinomaista työtä. Olen iloinen, että pääsemme hyödyntämään heidän osaamistaan kirjolohi raaka-aineen hankinnan vahvistamisessa.”

“Nordic Troutin visiona on kasvattaa ja tehostaa kirjolohen tuotantoa. Kotimaisen kalan kysyntä kasvaa koko ajan. Tällä yrityskaupalla pystymme vastaamaan paremmin myös valtioneuvoston vahvistamaan kotimaisen kalan edistämisohjelman tavoitteisiin”, Romar muistuttaa.

Yrityskaupan ehtojen oletetaan vahvistuvan helmikuun 2022 loppuun mennessä.

Lisätietoja:

Kalaneuvos Oy, toimitusjohtaja Hans-Mikael Helenius, p. +358 50 523 7297 hans-mikael.helenius@kalaneuvos.fi

Nordic Trout Ab, toimitusjohtaja Alf-Håkan Romar, p. +358 44 589 8725 alf-hakan.romar@nordictrout.com

Heimon Kala Oy, hallituksen jäsen Indrek Kasela, p. +372 506 4642 indrek.kasela@prfoods.ee